maanantai 29. elokuuta 2011

Hirveä hinku kisoihin

ÄÄÄÄ!! haluan hyppäämään ja kisaamaan ja valmentautumaan..Neiti edelleen turvottelee jalkaansa, vaikka ei yhtään sitä arista.ohjeiden mukaan kuitenkin puolet turvotuksesta pitäisi saada pois. Vähän turvotus on jo laskenut joten toivonmukaan kun tässä katselin niin voisi olla mahdollista viikon päästä jo saada poni reenikuntoon.

Seba pääsikin Ajaxin kanssa tallin nettisivuille, joita valmistellaan. Oltiin juuri maastosta tulossa, kun tallinpitäjä pyysi ,että olisimme kuvauskohde tallin nettisivuille. Ajaxia lainasin muutamaan 50cm pystyn hyppyyn, jotta uudet esteetkin saatiin kuvaan.

Seba harjoittelee virossa hyppäämisen alkeita.. Ihana tuo hyppytyyli :D

torstai 25. elokuuta 2011

klinikasta selvitty

Vasemmalla Seba, oikealla Moona
Anteeksi vähäinen päivittelyni. On taas ollut vähän kiirettä töiden ja hevosen kanssa. Klinikalla tosiaan käytiin tiistaina. Jalka ultrattiin ja kuvattiin. Ei luita rikki, eikä ultrassakaan näkynyt kuin verenpurkaumia ja nestettä. Tosin sen verran oli turvotusta että jänteitä ym oli hieman vaikea nähdä, mutta sanottiin, että tuskin mitään on mennyt.Neiti sai klinikalla suonensisäisesti kipulääkettä ja mukaan sai kipulääkekuurin, sekä ohjeeksi 1-3 vko kävelyä, riippuen jalasta. Ennen kuin saa ravata, jalasta pitää olla ainakin puolet turvotuksesta pois ja jalan täytyy olla aivan oireeton. Jos 4 viikon jälkeenkin yhtään varoo jalkaa ja turvotus ei lähde, niin klinikalle uudestaan. Jalkaa täytyy myös päivittäin viilentää.

Ylhäällä olevassa kuvassa tosiaan on Seban "uusi" tarhakaveri Moona, niinkuin aikaisemmassa postauksessa kerroinkin. Nyt ne tulevat tosi hyvin toimeen, vaikka Moona ilmeisesti oli Sebaa näykkäissyt kaulasta. Hyvä että joku kuria pitää, toivottavasti myös ruoka-aikaan, niin Seba ei syö kaikkea :D

En tiedä miten kävely onnistuu, kun eilenkään neiti ei malttanut maastossa olla rauhassa. Kovasti sai vahtia ettei raviaskelia tule kauheasti, mutta niin "pelottavia" asioita taas oli liikenteessä.

Onneksi saan viikonlopuksi itselleni Ajaxin liikutettavaksi, niin pääsee kunnolla ratsastamaan!

Nyt on sitten ajan kysymys, milloin päästään hyppäämään ja kisaamaan, mutta ei pidetä turhaa kiirettä!

lauantai 20. elokuuta 2011

uusi tarhakaveri

Unohdin tosiaan kertoa, että tämän viikon ti Seba pääsi kaverin kanssa tarhailemaan..Kaverina on lv-tamma moona. Seba ja Moona tarhailivat aikaisemmin kuukauden verran, mutta Moona sitten lähti laitumelle. on hienon näköinen pariskunta, kun kaukaa ei tunnista kumpi on kumpi. Kummallakin pieni palleromaha, tummanpunaruunikkoja ja vielä saman kokoisia!! kivaa tekee vielä se, että neideillä on samanlaiset loimet!

Oli ensin aika hauskaa menoa päästää tytöt samaan tarhaan, kun Moona innostui aivan hirveästi, niin kohta kaikki tarhakaverit hullaantui :D Lenti pukkia ja vinkumista kuului kokoajan.. suurin osa pukeista tuli vielä sebaa päin. Nyt ne jo kulkee nätisti vierekkäin :)

torstai 18. elokuuta 2011

Uusi banneri ja jännitystä

Riikka tosiaan teki minulle uuden bannerin. Kiitos hänelle! Hänen blogiaan voi seurata osoitteesta http://relinan.blogspot.com

Klinikalle varasin ajan äskettäin ja se on tiistaina klo 14. Poikaystäväni isä pelasti minut pälkähästä ja järjesti, että varmasti päästään sinne, koska meillä ei tällähetkellä ole minkäänlaista vetoautoa. Ootellessa, kun poikaystäväni lupasi ajaa pikku e kortin, jotta pääsee koppia vetämään !!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Klinikkareissua odotellessa

Seba juuri saapunut suomeen

Seba saapunut suomeen

Ell kävi eilen tallilla, raspasi ja toi matolääkkeen. Samalla pyysin tarkistamaan vasemman etupolven johon ajax potkaisi. Ravuutin tallin pihassa kovalla tiellä ja sanoi että hieman lyhyempää astuu,mutta ei onnu,voi olla jäykkä, kun turvotusta vielä. Sen jälkeen ell taivutti polvea muutaman minuutin, jonka jälkeen taas ravattiin tiellä, ja jalka lähti ravissa alta, eli ontui muutaman askeleen todella pahasti..taas minuutin päästä astui vain lyhyempää. Käytetään Sebaa nyt sitten klinikalla kuvauksissa, ettei ole luunsirua tai pientä murtumaa yms jalassa, koska tuollainenkin voi olla aika oireeton vaiva. Innoissaanhan neiti kuitenkin liikkuu ja mielellään.

Onneksi saa nyt suht normaalisti liikutella, mutta esteet ja puomit pois. Varasinkin valmentajalta kouluvalmennuksen, jossa painotetaan minun istuntaa.. Seballe helppoa, minulle haastavaa.

Eilen ekaa kertaa olin avustamassa raspauksessa. Kielestä kiinni ja pää paikallaan. Jossain vaiheessa Seballa meni niin hermo, että rupesi poukkoilemaan ja hyppimään pystyyn, joten tallin toinen omistaja (mies) tuli auttamaan voimakkaampana henkilönä, koska siinävaiheessa ei enää viitsinyt rauhoittaa.
Alku meni yllättävän hyvin. Oli vain pientä pään kääntelyä.

Käytiin myös Jasun ja Ajaxin (Kaverini Jasu ruvennut vuokraamaan Ajaxia talliltamme) maastossa. Ja pitkästä aikaa mentiin Seban kanssa osa ajasta edellä. päästiin jopa ravaamaan ja laukkaamaan nätisti, kun ei tarvinnut toisen perässä kiirehtiä.

maanantai 15. elokuuta 2011

pikakuulumisia


Lauantaina töiden jälkeen menin vielä tallille, mutta olin hieman väsynyt kerrostalojen rappusien juoksemisesta edestakaisin..Eikun suitset päähän ja ilman satulaa jolkottelemaan. Käynnissä taivuteltiin tosi paljon. Sulkuja,avoja, ympyrällä etuosa ulos ja takaosa ulos. Ravissa ja laukassa otin vain pienet pätkät, jonka jälkeen päästin Seban hetkeksi irti. Oli niin kuuma, ettei Sebakaan jaksanut riehua, vaikka nätisti kyllä juoksi maneesia ympäri.

Eilen oli vähän pirteämpi päivä ja ajattelin että otanpa kuolaimen neidille suuhun pitkästä aikaa. otin avuksi gramaanit. Sain hyvin Seban taivutettua molempiin suuntiin ja välistä jo tuntui ettei se olekkaan niin vino. Kuolaimella on hieman parempi irrotella ja taivutella. yllättävän kevyeksi Seba jäi kuolaimella,vaikka yleensä se puree kiinni ja painaa kädelle niin vietävästi että huhhuh!

Valmennus sunnuntailta taas peuunrui, kun ajat eivät osuneet kohdilleen. Itselläni oli iltapäivällä ristiäiset, ja valmentajan kyyti ei osunut kohdilleen.

Varasin Seballe myös kengityksen, madotuksen ja raspauksen, niin on kaikki hoidettu alta pois :)

Seballe muuten on jäänyt pieni patti polveen potkusta. saa nähdä lähteekö pois.

torstai 11. elokuuta 2011

Ohjeistettu estetreeni

Valmentajani ei päässytkään pitämään valmennusta, joten reenasin itse ne reenit, mitkä oli tarkoitus tehdä ( olin ehtinyt kantaa jo esteet valmiiksi)Kysyin sitten valmentajalta mitä oli tarkoitus mennä ja niillähän me sitten toimittiin. Seba oli huippuhyvä. Tämähän oli ensimmäinen kerta "onnettomuuden" jälkeen kun hyppäsimme. yksi ainut puomi tippui suoralla linjalla. Meillä oli siis toisella sivulla pysty-pysty linja jonka väli oli 17m ja siihen piti saada 4-6 laukkaa. 4 laukalla jouduttiin aika paljon venyttämään ja jouduin paljon pyytämään eteenpäin. 6 laukalla oli huomattavasti helpompi, Seba kun pystyy niin pikkuruisen pieneen laukkaan että ei uskoisi :)

Toisella pitkällä sivulla oli 2 innaria, jonka jälkeen 9m ja okseri. Okseria sai nostaa ja nostettiinkin se 100cm asti.. Kiitos Sannalle avustuksesta ja kuvailusta.

Eilen sain Seban oikein kivaksi.Tehtiin ravissa hienoja avopätkiä. Käynnissä otettiin avojen lisäksi myös sulkuja, jotka ovat Seballe hieman hankalampia. Väistöjä otettiin vain muutaman askeleen verran pätkinä, jotka sujuivat loistavasti. Ollaan saatu ravi tosi hyvään malliin, mutta laukan kanssa pitää jatkaa työstämistä. Pikku lomailun jälkeen Seba on taas tarrautunut vasempaan ohjaan aika pahasti.

Alla estereeneistä video!

maanantai 8. elokuuta 2011

Kisakuvia

 Satunnaisia kisakuvia satunnaisessa järjestyksessä..On hieman hassujakin hyppyjä seassa. En ruvennut parhaita valkkaamaan, koska tässä me olemme todenmukaisempina :)








lauantai 6. elokuuta 2011

Ensimmäinen ratsastuskerta onnettomuuden jälkeen

On mulla ravihevonen daadirlandirlandaa.. ( Kuva n. kuukausi sitten otettu)
Eilen kävin vielä tarkistamassa, ettei Seba onnu enää.. Juoksuttelin sitä ja pistin myös poikaystäväni juoksuttamaan, joka ei ole muuta hevosten kanssa tehnyt, kuin antanut leipää ja taputtanut :D Päästettiin Seba irtikin ja herranjumala sitä riemua ja vilinää.. Neiti heitti peräpäätä ilmaan, spurttaili hirveätä vauhtia ja pörisi nätisti :) "ei taida tuota hevosta ainakaan sattua mihinkään" Oli muuten niin iloinen kaveri että huhhuh.. Lopuksi pistin poikaystäväni myös taluttamaan Seban loppukäynnit. Ehkä saan koulittua vielä hevosmiehen :D

Tänään sitten ajattelin että nyt ratsastetaan sitten kunnolla, kun jalka kerran terve. Ihan pieni paikallisturvotus on haavan päällä, mutta muuten ok ja liikkuukin normaalisti. Mentiin tosi pitkään käynnissä juttuja.. Avoa,pohkeenväistöä,voltteja.. Sain Seban suht ok tuntuiseksi, mutta kaikki hävisi kun päästiin raviin.. Eihän se neiti keskittynyt mihinkään kun oli niin tohkeissaan :D Ravin jälkeen ei edes kävely maittanut enää.. Laukkakin oli neidin mielestä niin kivaa, että otin vain muutaman ympyrän molempiin suuntiin ja loppuaika mentiin maneesia ympäri kevyesä istunnassa eteen alas..
Loppuraveissa onneksi sain rennoksi ja kuuliaiseksi.

Huomenna jos tekisi hieman ravipuomitreeniä niin saadaan paikat lomailun jälkeen auki

torstai 4. elokuuta 2011

kysymyksiä ja lisää kysymyksiä

Laitelkaahan millaisia vain kysymyksiä Sebasta, minusta, meidän ratsastustaipaleesta, ihan mitä nyt vain keksitte. En nyt välttämättä mitään kovin henkilökohtaista tänne laita, mutta heittäkää silti kaikenlaisia kysymyksiä niin saadaan se kuuluisa KYSYMYSPOSTAUS!

Kaunis olio ja kuvauksellinen ihminen

Jalka käyttövalmis

Huhhuh säikähdyksellä selvitty.. Seban jalasta lähtenyt turvotus lähes kokonaan.. Vuokraaja oli tänään katsonut miten Seba ravaa, eikä kuulema ollut ontunut. jalan hoitotoimenpiteet kuitenkin vielä jatkuvat. itse kävin äskettäin tallilla vielä laittamassa antibioottisen rasvakääreen jalkaan. KIVAA!! Jos huomenna pääsisi jo jotain tekemäänkin ja saataisiin alkuviikolle taas Hannen estevalmennus!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Potilaan hoitoa

Seban etujalat ke 3.8 Kuva hieman hämää kun kännykkäkamerani on hieman huono :D Mutta turvotus kuitenkin on havaittavissa..

Maanantai aamuna sain viestin, että Seban jalka on kaksinkertainen.. Lähdin jo ennen 9 tallille ja polvi oli kuin puolikas amerikkalainen jalkapallo. Lähdin kävelyttämään neitiä hieman ja katsoin miten liikkuu, ettei potku polveen olisi vain aiheuttanut mitään vakavampaa..viilentelin sitten jalkaa ja laitoin betadinehauteen..Illalla vuokraaja kävi sitten vähän kävelemässä Seballa ja laittamassa uuden puhtaan hauteen.

Nyt olen käynyt tallilla päivin ja illoin hoitamassa jalan. ohjelmassa on ollut vain kävelyä, jotta neste jalassa lähtisi liikkeelle ja laskisi. Vähän olen yrittänyt neitiä isoilla ympyröillä taivutella, ettei ihan kangistuisi.

Saatiin sitten tallilta yhdeltä tuttavalta antibioottista rasvaa, jonka oli omalle hevoselle haavaan saanut klinikalta aikaisemmin, eikä enää sitä tarvitse.

Polvesta on hieman turvotus laskenut. Ensin se levisi jopa sääreen ja reiteen, mutta nyt on jänne tukkina ja polvi. Reidestä turvotus oikeastaan kokonaan hävinnyt. Kävelykin näyttää jo paremmalta. Jos huomenna on vielä kovin turvonnut jalka, on haettava sulfakuuri.

Tästä seurauksena jouduin Hannen valmennuksenkin perumaan, jonka olisi huomenna pitänyt olla. Harmittaa suunnattomasti, kun saatiin nyt se hyvä meidän tyylinen valmentaja ja heti tulee takapakkia. Ei yhtään kiva juttu!!! Mutta hevosen terveys ennen kaikkea!