torstai 31. maaliskuuta 2011

Vihdoin se valmennus!

Valmentaja Misa ja Seba sunnuntaina!
No nyt saatiin valmennus aikaiseksi.Peukaloni ei sitä olisi sallinut, enkä olisi saanut sillä ratsastaa. MUTTA KYLLÄ NYT JO HEVOSEN SELKÄÄN PITI PÄÄSTÄ KUN 6 PÄIVÄÄN EN OLE PÄÄSSYT!!!

Kenttä oli hieman liukas, joten minun ehdotuksesta tehtiin vähän ns. etäisyys harjoituksia. Ensin mentiin ihan ravipuomeja, niin saatiin liikettä vähän irtoamaan. Sen jälkeen työstettiin laukkaa. Ensin niin hidasta laukkaa kuin saa, jonka jälkeen reippaasti eteenpäin. näin tehtiin myös pikkuhiljaa laukkaympyrää pienetämällä ja suurentamalla. Yllätyin itsekkin, kuinka minipienelle ehkä alle 5m halkaisialtaan, kokoiselle ympyrälle Seba pääsi ja silti ylläpiti laukan hienosti takajaloilla polkien!!

Mentiin sitten 3 laukkapuomia,jotka olivat peräkkäin. Tavoitteena oli saada 4 laukkaa puomien väliin, koska kolmella se meni helposti. Jaa..ai oliko vaikea tehtävä? KYLLÄ! Eihän sillä meidän neidillä ensinnäkään ollut jarruja. Tasapaino petti ja laukat sekosi, kun joutui liikaa pidättämään. Suoraan sanoen sai roikkua siellä ohjissa. Valmentaja otti jo jalustimetkin pois, jotta joudun väkisin hidastamaan istunnalla, mutta sekään ei tepsinyt.voltti jokaisen puomin jälkeenkään ei auttanut. Valmentaja kipusi siis itse selkään. Kyllä siinäkin vähän aikaa sai taistella, mutta kokeneempana sai tehtävän onnistumaan, ponille jarrut ja sitten minä taas hyppäsin kyytiin. No saatiinhan ne 4 laukkaa sinne väliin. Vasen Laukkahan Seballa on tasapainottomampi, joten oikeassa laukassahan tämä tehtävä ei niinkään haastava ollut.

Lopuksi mentiin sitten vielä pientä ristikkoa, systeemillä puomi,ristikko,puomi, johon ensin tultiin ravissa.. Sekin onnistui oikeassa kierroksessa hyvin, mutta odotappas vaan kun vasen kierros tuli vastaan.Aina tuli Seba mielummin oikeassa laukassa esteeltä alas, vaikka minkä näköisiä konsteja koitettiin. Kyllä se etupää sieltä vaihtui mutta takapää jäi. Oli johtavaa ohjaa, polkaisuja, heti esteen jälkeen kääntymistä, niin ei sitten millään meinannut onnistua.

Se on siis takapään vahvistusreenin aika, sekä tasapainoharjoituksia. Tästä ei voi kuin mennä ylöspäin =)
Verotti ehkä myös se, kun en tosiaan 6 päivään ole hevosen selässä käynyt peukaloni takia. Joka ei valmennuksestakaan kovin tykännyt.

Tässä Tosiaan videota Sunnuntaista, kun Valmentajani hyppäsi Seballa. Vihdoin sain ne äitini koneelle, oma koneeni kun ei toimi..Siksi postailukin vähän jäänyt vähemmälle.

Ensimmäinen video
Misa ja Seba jumppasarjalla
Toinen video
Misa ja Seba loppuravailee.


sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

terve!

Ettekä ikinä arvaa, Enpäs ollutkaan tänään valmennuksessa. Peukalostani meni toissapäivänä nivelsiteet.
Onneksi Misa kuitenkin halusi sitten Hypätä Seballa. Kovaa ja korkealta ei voitu hypätä, kun kenttä kuitenkin oli hieman liukas. Misa hyppäsi sitten 3 esteen jumppasarjaa. Näytti muuten pirun hyvältä katsoa, kun Seba joutui oikeasti tekemään töitä ja hypyt olivat loistavia, sekä kerrankin joku kokenut meni Seballa ja Seba meni niin oikein päin kuin neiti vain voi mennä! Laitan heti videota,kunhan saan laitettua koneelle

Kaverini kävi myös toissapäivänä mukanani tallilla! Varsinainen heppatyttö hän ei ole, mutta noh..nytpä taitaa olla :D Pitäisi siis opettaa kaveriani hieman ratsastamaan. Seba oli tosi kettumaisella päällä, joten päästin sen irti kentälle. Kyllä muuten meni lujaa, hyvä ettei jalat katkenneet niistä äkkistopeista ja kurveista. Heitin lopuksi kaverini kyytiin istumaan ilman satulaa ja taluttelin. Muutaman minuutin päästä kaverini menikin yksin, kunhan vieressä kävelin, oppi jo peruuttamaan, käskemään eteenpäin, pysäyttämään ja kääntämään. Helppo oppilas hankala opetushevonen :D

torstai 24. maaliskuuta 2011

MIKÄ KAUHEA KELI!

Seba ja Hetan vesipullo =) kuva:2009
Aivan kamala ilkeä lumipyry. Ei tykännyt Sebakaan! Misa ei päässyt tänään valmentamaan, mutta sunnuntaina sitten. Rakentelin itse pienen tehtävän kentälle.. Puomi-ristikko-puomi-ristikko-puomi. Pistin sellaiset välit,jotta Seba joutuisi lyhentämään laukkaa. Ensin mentiin ihan ravissa, ettei tulla liian lujaa ja Neiti tajuaa, että välit ovat lyhyet. No olihan se ravissa tullessa vähän räpeltämistä :D
Laukassa sitten neiti ei millään malttanut pysyä lyhyessä paketissa, varsinkaan tehtävän aikana. Monta kertaa lösähdettiin heti ekaan hyppyyn ja rymisteltiin läpi miten sattuu.

"NYT PISTETÄÄN PONI NIPPUUN" Lyhyet ohjat,pohkeet kiinni ja pienen pienen pienen pientä laukkaympyrää ennen estettä ja linjalle. No johan päästiin muutama kerta ihan iisisti läpi. Eihän niitä pieniä ristikoita edes tarvinnut hypätä, mutta "sekottihan" se laukkaa.. Oli muuten yllättävän vaativaa Seballe. Täytyy siis ruveta reenaamaan paljon kokoamista esteillä!!

Oli muuten yllättävän paljon taas mörköjä kentällä näin alussa. Onneksi neiti kuitenkin malttoi pitkiä pätkiä mennä rennosti ja pyöreästi. Kyllä sitten haukotuttikin neitiä tallissa ja minäkin olin ihan puhki. Mentiinhän me puolitoistatuntia ja Todella haastavaa asiaa Seballe. Oli siellä tekemistä. Asiaa vaikeutti, kun jarrut hävisivät vähän väliä, niin ei oikein saanut edestä tatsia. Jouduttiin kokoajan uudestaan ja uudestaan hakemaan se kevyt jarru sieltä edestä.


Seba ekoja päiviä minulla. On hieman tullut tuota lihasta lisää =)
Onneksi näin päin. Vaikka on tuo mahakin kasvanut :D

Ei kyllä neiti hirveästi tykännyt, kun Toinen hevonen meni ympyrällä meidän estelinjan ympäri. Joutui välillä tekemään äkkistoppeja heti linjan jälkeen, kun toinen hevonen kurvasi eteen.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Ei menny ihan niinku piti..

Löysin viime kesän kuvia äitini koneelta. Ei voi kuin nauraa :DD
esteen jälkeen intoilua

Tallityttö Heta :DDD

On hieno laidunmaha :D

Vähän huvittelua
Ja kukas se kauniisti nukkui Lauantaina pommiin, kännykkä pois päältä ja valmennus meni sit siinä..Maksettava se silti on.. Siinä samassa onnistuin suututtamaan kaverini, kun heidän kyydillään piti mennä.Ei näin!! no valmennuksen suhteen hätä ei ole tämännäköinen, koska Misan valmennus on kuitenkin ensi viikolla.

Pääsimme torstaina Seban kanssa pellolle yksin, ILMAN YHTÄKÄÄN STOPPIA!! Se on jo todella hyvä saavutus. Päästiin ihan kunnolla menemään pellolle aurattuja reittejä ja Seba nautti. Laukassakin annettiin ekaa kertaa mennä niin kovaa, kuin poni vain halusi. Ei siellä paljon jarruja ollut, mutta antoi nyt kerrankin mennä, kun neiti kumminkin hölmöilemättä meni koko ajan. 2 pukkia kyllä tuli ekan laukan aikana, mutta siihen se jäikin. LOISTAVAA! ei ikinä olla voitu tehdä noin! Se on nimittäin aina ollut hieman "vaarallista" touhua, kun aina saa odotella, milloin lentää alas :D Tästä innostuinkin sitten ja nyt voisi kokeilla taas jos pääsisi kunnolla maastoilemaan :)

Huomenna alkaakin sitten työt, joten palkka kun ropsahtaa niin ihan varmasti tulee poimittua Seballe kaikenlaista :)

torstai 17. maaliskuuta 2011

Uutta valmennuskokemusta!

Seban veli Sebastian III (huomattavasti paljon samaa näköä )
Anteeksi epäaktiivisuuteni blogin suhteen, mutta on ollut niin paljon tekemistä työhaastattelujen yms kanssa! Mitään erikoista nyt ei ole kyllä tapahtunut, mutta päätin lähteä Sannan ja Sasun mukaan lauantaina Tuomaksen valmennukseen polleparkkiin.
Keski-suomen isoin maneesi, ja valmentaja,jota on kehuttu paljon. Pääseepähän meidänkin neiti pitkästä aikaa koppiin. Tosin Sasu on hieman nihkeä menemään koppiin ja Sebakin joskus temppuilee, niin saa nähdä päästäänkö tallin pihalta pois :D

Misan valmennus peruuntui, kun Misa on kipeä, mutta ensiviikolla sitten olisi tarkoitus :) Suunnitelmissa on ollut jumppasarja reeniä ja varmaan jotain muutakin. Nyt kun se uusi estekalusto on millä voi leikkiä !

Toivottavasti saisi kuvaajan lauantaina, niin saisi materiaalia. Voi olla että Lähden sunnuntaina vielä HillSidelle katsomaan kisoja, joihin ensin meinasin mennä!

Aurinkoisia kevätpäiviä!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Valmentautumaan!

Nyt sitten tiistaina Misan valmennukseen uudella estekalustolla! Saadaan kunnon treeni aikaiseksi. Saa nähdä mitä Misa tälläkertaa keksii meidän pään menoksi!

Kisoihinkin haluaisin lähteä Hillside Stablelle 20.3 , mutta pieni kyyti ongelma on. Toivottavasti saisin kyydin, niin päästäisiin kisakausi aloittamaan!

Kuva on erittäin huono :D Mutta näkyypähän uutta estekalustoa. Harmaat metalliset tolpat, jos ne nyt metallia on? :D ja puiset kaksiväriset puomit. Näitä löytyy myös vihreävalkoisia. Kaikkia en ole ehtinyt vielä katsoa, että löytyykö muutakin väriskaalaa! Olenpas ottanut hyvin selvää..Hehe..

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Niitä "parhaita" kuvia meistä

EN MENE!
jotain uutta hyppysarjaa?
Balleriina Sebastiiiiina
oho,aita tuli vastaan!
Seba:"MÄ MEEN NYT" Heta:"ET MENE"
Vähän liian lähelle ja kovaa
????
Läpi esteiden!!
Pikku pukki sieltä tais tulla
Jumittamista ja niskurointia

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Sebastinan ja Hetan elämänkerta! (toivepostaus)

Olipa kerran tyttö nimeltä Heta, joka oli kauan halunnut omaa hevosta. Hetalla oli vuokrahevonen, jonka kanssa ei enää päässyt kehittymään eteenpäin, vaan junnattiin samalla tasolla kisoissa.
Seba Virossa
Hetalla oli halu päästä kehittymään ja kisaamaan enemmän, jonka seurauksena hän äidilleen piti saarnan. Äiti ehdotti, että "pistä nettiin ilmoitus, että etsit uutta vuokrahevosta" *20 min eteenpäin* Äiti:" Pistä sittenkin että etsit omaa hevosta, katsotaan mitä sieltä löytyy"


Seba Virossa
Tuli ilmoitus virosta tulleesta 5-vuotiaaksi kääntyvästä tammasta, jolla oli tempperamenttia, hyppäsi sillä hetkellä 80cm, käynyt vain harjoitusestekisat, ja koulutustaso noin HeC. Luonne kuvastautui taas niin minulle sopivaksi, että kysyin hevosesta lisää ja sain kuvia, sekä videoita! "Äiti käydäänkö Turussa katsomassa yhtä heppaa?" Äiti:" No tehdään kesälomareissu Turkuun".
Matkaan lähdettiin ilman koppia ja tietoa siitä, ollaanko edes hevosta ostamassa.

Seba ja minä Turussa
Seban testaus Turussa 22.6.2009
Testasin Seban, ja olin todella tyytyväinen. Lähdin etsimään tasokkaampaa, mutta tämä oli vähän niinkuin rakkautta ja kemiaa ensisilmäyksellä. Asian ratkaisi ehkä se, että meillä on aivan samanlaiset luonteet, Seba oli juuri sopivan kokoinen ja tietysti estehevonen!
Olimme lähdössä Turusta ilman heppaa,joka piti hakea viikon päästä kun saamme kopin. Lähdimme jo ajelemaan pois, kunnes Seban myyjä soitti"Otatteko nyt hevosen ja kopin mukaan, tuotte kopin viikon päästä takaisin?" Näinhän siinä kävi. Hevonen lähti mukaamme siis vähän "vahingossa". En meinannut uskoa silmiäni enkä ajatuksiani. Meillä tosiaan oli koppi ja hevonen auton perässä! Suunta kohti Jyväskylää ja soitto tutulleni, joka minut ratsastamaan on opettanut, että "Ostin hevosen,voinko tuoda talliin?" Veimme siis Seban killerille illalla 10 aikaan ja sinne se jäi tyytyväisenä syömään!


Seba toista päivää killerillä 23.6.2009
Killerillä asiat sujuivat ensin hyvin.Tietysti uusi paikka jännitti Sebaa muutaman päivän!Rupesin käymään tunneilla, niin jostan syystä asiat menivät huonompaan suuntaan. Seba rupesi vahvaksi edestä ja siitä tuli kauhea virtapallo,joka tiputteli vuokraajansa alas selästä ja samoin minut! Ensin killerillä onnistui maastoilukin moitteettomasti, kunnes sekin tyssäsi, kun Seba näki hiihtäjän. Sen jälkeen emme ole oikeastaan koskaan päässet kunnolla maastoilemaan. Olihan se ihanaa kun sai pitkin metsiä viilettää Seban kanssa ja nauttia vauhdista ja siitä, kuinka neiti tykkäsi porheltaa eteenpäin.

Seballa oli myös joku maaperästä tullut sieni-infektio, joka onneksi lähti pois vain sieniaineella pesemällä.Se ei Sebaa haitannut mutta oli tarttuvaa. Samoin räkätauti iski yhdessä vaiheessa Seballe, joka onneksi saatiin kuriin valkosipulilla ja parilla kunnon hiitillä, jotta räkä saatiin liikkeelle.Lämmintä vettä aina lärviin liikutuksen jälkeen.

Rupesin toden teolla ihmettelemään mikä Sebaan on tullut.Onko suussa vikaa?Seba raspattiin,selkä tutkittiin,samoin jalat! Satulaakin olimme joutuneet vaihtelemaan moneen otteeseen,koska ei meinannut sopivaa satulaa löytyä, kun Seballa niin lyhyt selkä,jossa korkea säkä ja vielä kapea selkä. Etsimme satulaa varmaan 3 kk, kunnes se löytyi se oikea. Prestige versailles!Meillä oli myös Seban rekisteröintiongelma, koska Seban paperit olivat hukkuneet, ja jouduimme Virosta tilaamaan uudet. Ennen kuin Seba saatiin rekisteröityä, siihen meni varmaan puoli vuotta ja kisat saivat odottaa!
Seballa ei uskaltanut enää kunnolla mennä,koska se oli jo pelottavaa. Seba hajotti leukanikin heittelemällä pukkia,jonka jälkeen kiskaisi pään ylös, niin että päät osuivat yhteen. Se siitä martingaalista. Loppujen lopuksi sain tietää, että Seballe syötettiin kauraa 2 litran sijasta 6 litraa ilman lupaani. Kaura oli neidillä noussut päähän. Tallin vaihto edessä.


Seba ekana päivänä Tikkakoskella uudella tallilla

Seba Killerillä viimeisiä päiviä
lihaksettomana.
Vaihdoimme tallia Tikkakoskelle, pienempään yksityistalliin, jossa oli hevoselle todella hyvät puitteet.Maneesia siellä ei ollut, mutta 2 kenttää,peltorata,maastot,isot karsinat,leveät käytävät jne..
Puotin kauran ihan minimiin.Eihän se heti auttanut,koska Seba oli jo päässyt niskan päälle pomottamaan,koska Killerillä sillä ei uskaltanut paljoa mitään tehdä, ilman oman terveytensä vaarantamista. Paljon irtojuoksuttelin ja juoksutin Sebaa aluksi ja kävin selässä vain tekemässä jonkun hyvän pätkän.Pikkuhiljaa, mutta todella hitaasti pääsimme yhteistyöhön takaisin.Menihän siinä koko talvi ja kevät. Kesällä valmentauduin paljon koulua Seballa, jossa tosin vain haettiin taas ihan perusasioita.Hyppääminenkin oli aika hurjaa menoa. Lensin muunmuassa selkä edellä aitaan, josta seurauksena sain puuselän. Se oli sitä aikaa kun mielummin irtohypytin Sebaa.Pääsimme pian myös hyppäämisen makuun.Ei se hienon näköistä varmasti ollut, vaan aika hutiloitua, mutta eipähän tarvinnut pelätä joka sekuntti, että lentää alas.



Tikkakoskella
Kesällä Seba meni laitumelle.Olin jo hartaasti miettinyt, myisinkö Seban pois.Oliko se minulle liian haastava? Saanko koskaan sitä enää samanlaiseksi,kuin se oli? Kokeilin jopa yhtä hevosta,jonka kanssa olisin tehnyt vaihtokaupan Sebaan. Se oli hieno hevonen.Iso. 175cm korkea, kun Seba on vain 153cm. Olin jo valmis vaihtamaan, kunnes äiti sanoi jyrkästi EI.
Jatkoimme Seban kanssa taistelua, ja minulta oli jo into kadoksissa. Ostin hackamoret. Vein ne Seballe laitumelle ja laitoin päähän. Rupesin itkemään. SEBA TOSIAANKIN TOIMI! Viiletimme pitkin laidunta laukkaa ja minä itkin ja nauroin!

Homma rupesi sujumaan kuin rasvattu. Minä tietysti vielä hieman opettelin ratsastamaan hackamorella. Kaikki kuolaimetkin oli kokeiltu.Olin niin innoissani, että en meinannuut pysyä housuissa. Olimme käyneet muutamat kisat kuolaimilla, huonolla menestyksellä.Tiputuksia paljon ja minä maistelin milloin mitäkin kentän pohjaa.
Sain sitten uuden valmentajan esteille.Hän myös nykyään ratsastaa Seballa, aina kun pyydän. On myös yrittänyt totuttaa Sebaa kuolaimeen, jos joskus pääsisi koulua kisaamaan, kun hackamoreilla ei pysty.Itse olen tehnyt paljon töitä sivuohjilla ja kuolaimilla, sekä käynyt vain välillä ratsastamassa kuolaimilla ja milloin milläkin erilaisella.

Kisoista oli ollut vähän taukoa ja ekat kisat hackamoreilla menivät myös huonosti.Ai miksi? koska ne kisat olivat killerillä.Ei hyvä. 2 tiputusta ja kielto sekä vauhtia aivan liikaa. Hävettihän se, Kun luulin, että nyt onnistuu ja tietysti edellinen opettajamme Killeriltä katseli menoamme.


Lisää treeniä ja treeniä.Ja taas takapakkia. rupesi tulemaan imppareita hirveää kyytiä + että kesä kuivatti Seban kaviot ja niihin tuli pystyviillot. Seba ontuikin vähän väliä, millon impparista ja millon kaviosta, joka tutkittiin monen ihmisen kanssa. Todella täytyi varoa, millaisella pohjalla ratsastaa.
Killerin kisat
Killerin kisat





Menimme myös toisiin kisoihin killerille, jotta näyttäisin että nyt ollaan kehitytty.Selvittiin kuitenkin kiellolla ja pudotuksella.Jostain kumman syystä taas jarrut hävisivät.
Näitä kisoja ennen olimme käyneet äänekoskella kisoissa hyvin mielin. Seba vain oli tosi väsynyt, kun verryttelykenttä oli täyttä velliä. Mutta hevonen tuntui hyvältä. Minut virheistäni tuli pudotus kummissakin luokissa, jos oikein muistan. Tyytyväinen olin silti.hevonen kuitenkin toimi, niinkuin minä halusin.

Olimme koko kauden jankanneet 60cm, 70cm ja 80cm luokkia. Kunnes päätin, kun reenit olivat sujuneet todella hyvin, että lähden Polleparkkiin, jossa viimeksi kisoissa Sebalta tipuin, että menen luokan 80 AM5 ja 60cm A10 arvostelulla ns. verryttelyluokaksi. Pääsimme 60cm puhtaana läpi ja Seba pääsi ensimmäistä kertaa elämässään palkintojen jakoon, eikä ollut moksiskaan mistään. Hieno neiti. Taas melkein itkin =)
Palkintojen jaossa!
Verryttely taas tuntui siltä, että nyt tästä ei tule yhtään mitään. Sama fiilis oli toisen luokan verryttelyssä. Saimme kuitenkin perusradan 80cm ensimmäistä kertaa puhtaasti läpi ja minä oikein huusin "Hyvä Seba". Neiti olikin sen näköinen että "jee" .. Oli uusi koitos edessä.. 90cm esteiden uusinta! verkassa 2 90cm hyppyä ja radalle. Aivan loistava hevonen! minun yksi huolimaton tie, väsynyt hevonen ja yksi pudotus, mutta ei voinut kuin kehua!

80cm AM5 Perusradalla!
Nyt olemma jatkaneet reeniä uuden valmentajan, Misan kanssa ja hyvin on mennyt. Seban kaviot ovat parantumassa, kaviot kasvaneet hienosti ja viillot ovat enää alareunassa pienet.Impparit ovat vähentyneet, toki haavoja tulee, mutta ontumiset vähentyneet. Nyt kova reeni menossa ensi kautta kohti, jossa tavoitteena jankata 90cm ratoja, jos jopa 100cm. Mutta rauhassa rauhassa, niin ei tule takapakkia.
Onneksi on nyt valmentaja, joka on mennyt Seballa, ratsastanut paljon nuoria hevosia, kisaa SM tasolla ja valmentautuu SM tasolla ja tietää mitä minun  tulee Seban kanssa tehdä! En voi muuta kun kehua!
Uusi estekalusto tallilla tulee vielä parantamaan reenejä huomattavasti!

Kuolainkin on alkanut paremmin suussa toimia.Vähän vielä juoksee kättä karkuun, mutta ei kuitenkaan pure kiinni,pukita,visko päätä jne..Täytyy katsoa, jos lähdettäisiin Seban kanssa jo 20.3 Muurameen kisoihin kokeilemaan ensimmäisenä 80cm ainakin taas tuntuman hakemiseksi!

Talvilook 2011
Vielä mainitsen, että Seban askellajit, varsinkin laukka, ovat saaneet paljon parannusta!Nythän Seba on kehittynyt huimasti. Enää ei juosta esteiden läpi kuin hurjapäät, vaan keskitytään mistä ponnistetaan ja mitä tehdään. Samoin neiti nykyään osaa avot,etuosakäännökset,pohkeenväistöt(käynti,ravi,laukka) avot,sulut käynnissä ja ravissa sekä yksittäiset laukanvaihdot.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Postaus ja blogin parannus ehdotuksia!??


En erikoisemmin ole tehnyt esimerkiksi postausta Seban menneisyydestä tai meidän alkutaipaleesta yms..onko teillä hyvät lukijat jotain ehdotuksia, mitä haluaisitte, että tänne postailen?

KAIKKEA SAA EHDOTTAA!

Yritän sitten parhaani mukaan rakennella postauksia tänne, jos teiltä ideoita löytyy ja kiinnostusta tietää jostain!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Väsymystä ilmassa!

Kävinpä tänään juoksuttelemassa Seban sivuohjilla, kun neiti vaikutti niin väsyneeltä ja itsekin olin eilen illanvietossa ja otin napakorun, joten on masu vähän kipeä =) Neiti työsti itseään tosi hyvin! Olihan se vähän väsyneen näköistä mutta Seba näytti juuri siltä että "kyllä mää äiti vielä yritän jaksaa mennä hyvin" Oli tosi kivan näköistä ravia..takajalat polki komeasti alle ja laukka oli rentoa!

Seballa onkin ollut suhteellisen rankka viikko..on menty hangessa,tuupattu koulua ja puomeja ja vaikka mitä! Mikä tästä viikosta tekee hyvän, yhtä päivää lukuunottamatta neiti on ihan itse työstänyt itseään! Ei ole kokoajan tarvinnut vaatia!

Ajattelin jos ostaisin Seballe uudet hackamoret,kun vain saan rahaa.Sitten törmäsin hööksin sivuilla kombikuolaimeen, jossa on hackamore ja applemouth kuolain. Tuota olisi tosi kiva kokeilla Seballe esteillä, varsinkin kun meinaa kisoissa jarrut olla vähän hitaammat.. eli periaatteessa tämä systeemi tulisi vain kisakäyttöön!
Pitäisi myös käydä uusi gaiters-setti hakemassa, kun edelliset ihan kulahtaneet!
hackamore pitkillä varsilla (Hööks)

kombikuolain + hackamore (Hööks)

Gaiterssit ja kengät (Hööks)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kuvapostaus

Kaverini, Seban entinen vuokraaja oli tänään mukanani tallilla. Seba oli aivan LOISTAVA! todella rento ja mahtavaa laukkaa eikä edes kyttäillyt! Mentiin myös hangessa ja neiti innostui pitkästä aikaa oikein kunnolla ja sai oikeasti jarrutella menoa!

Otettiin sitten kuvia ratsastuksen jälkeen!