tiistai 12. huhtikuuta 2016

Leikkauspotilas sai ähkyn

Eilen menin tallille istuntatuntia varten, mutta tunti peruuntuikin valmentajan sairastumisen vuoksi. Jokatapauksessa supermummon liikuttelin. Ennen liikutusta, heitin Seballe vähän heinää karsinaan.

Talliin tullessa, otin Sipsiltä (supermummo) kamat pois ja kuuntelin samalla, että mitähän se Seba ryskää karsinassa. Se siis potki ja kuopi. Päivän normaali melassivesi oli hieman myöhässä ja ajattelin, että siksi se riehuu ja menin heti tekemään melassiveden. Karsinan oven avattuani, oli osa heinistä jäänyt syömättä ja melassivesi ei maistunut. Tajusin heti, että nyt on ähky. Ei muutakuin maneesiin taluttelemaan.

Maneesissa se irvisteli, mutta ei halunnut kuitenkaan piehtaroida. Klinikalle soitin heti, kun sain tallikaverin taluttamaan Sebaa hekeksi. Onneksi noin 10 min taluttelun jälkeen, tuli vähän ilmaa ulos ja melassivettäkin meni. Eläinlääkäri silti tuli paikalle. Seba oli ennen eläinlääkärin tuloa juonut jo toisen ämpärin melassivettä.



Ulostetta ei tullut, vaikka se melkein 20 min käveli, sekä joi hyvin.

Siitä mentiinkin talliin odottelemaaneläinlääkäriä, Seba karsinaan kiinni, ettei vahingossakaan piehtaroi. Yllättävän rauhallinen, mutta irvisteli, mikä on merkki siitä, että kipua jossain.

Eläinlääkärin tullessa ensin rektaalinen tutkimus ja tukoshan siellä oli. Kuivaa ulostetta ja paljon. Enimmät kun saatiin pois, niin kipulääke ja letku nenään, jonka kautta annettiin vielä lisää nestettä nutrisal liuoksella. liuos meni hyvin sisään, joten osa suolistosta toimi hyvin.

Ensin sain ohjeita, kuinka paljon ulostetta pitäisi aamulla olla jne jne ja juota sitä ja tätä, mutta loppupeleissä kun eläinlääkäri lähellä asui, hän sanoikin, että tulee aamulla puoli 8 paikalle uudestaan tutkimaan, niin ainakin minulle sitten varma tieto, joudutaanko klinikalle, vai päästäänkö kotihoidolla. Eläinlääkärin lähdettyä, hetken päästä onneksi Seba ulosti. Itse olin kerennyt lähteä koiraa käyttämään, mutta ihanasti tallilta soitettiin, että "nyt tuli"

Aamulla menin siis jo 7.15 tallille, juotin ämpärillisen melassivettä jossa oli nutrisalia. Koko ämpäri meni ja hetken päästä tuli ulostettakin. Sen jälkeen tulikin eläinlääkäri ja taas rektaalitutkimus. Uloste oli löystynyt ja sitä oli yli puolet vähemmän, kuin edellis päivänä, joten kotiin saatiin jäädä. Mahaäänetkin olivat paremmat kuin eilen.

Tarkkaa ruokintaa nyt pari päivää (pieniä määriä heinää kerrallaan) ja tänään sai vielä aamulla ja illalla melassiveteen nutrisalia. Hyvin on kuulema tarpeitaan tehnyt, joten tälläerää huoli ohi. Kävelytystä jatkossa lisätään yli puolella, jotta suoli toimisi paremmin.

Onneksi meillä on klinikka lähellä!


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Istuntatunti ja lainaratsuja

Tässähän alkaa mukavasti kertyä ratsastettavia, kun Seba vieläkin lomailee. Tällä viikolla niitä on ollut kolme kappaletta.

Kaikki ovat vierailleet jossakin välissä blogissa.

Supermummo 27v on esiintynyt täällä useamminkin. Tällä viikolla olen käynyn kahdesti sillä maastoilemassa, sekä torstaina olin istuntatunnilla.



Viime viikoin perjantaina, ennen hevosmessuja kävin myös kaverini hevosella ratsastamassa. Alla videonpätkä istuntatunnista, sekä pätkä kaverini hevosesta. Pätkä istuntatunnilta, oli sellainen, että valmentajaa pyysin kuvaamaan pätkän, jotta näen, miten se "huutaminen" siellä keskellä minuun vaikuttaa :D





Tyytyväistä sakkia istuntatunnin jälkeen.

Tällä viikolla, itseasiassa tänään, menin myös Jaskalla, joka yllä olevassa kuvassa komeileekin. Jaska on siirtynyt hackamoreihin ja tällähetkellä onkin Seban hakkikset Jaskalla lainassa. Heppa muuttui todella paljon, kun vaihdettiin kokeiluun hakkis. On paljon rennompi, eikä taistele vastaan. Olin siis ensimmäinen, joka niitä Jaskalla kokeili. Olisiko raviajoilta hieman suu kärsinyt? No enemmän voitte lukea Jaskan omistajan blogista johon pääsette TÄSTÄ!


Tällä viikolla menin myös perjantain ja lauantain Leevillä. Siitäkin tein postauksen videoineen. Jos et vielä lukenut, niin kyseiseen postaukseen pääset TÄSTÄ

Viimeiseksi silaukseksi, saatiin tällä viikolla Heikin kanssa taas iso edistysaskel. Sain rauhassa laittaa jalan jalustimeen ja varata hieman painoa ja heikki ei ollut asiasta moksiskaan. Hiljaa hyvä tulee, vai mitä ?




PS. Seba voi hyvin ja huomenna on uusi istuntatunti.

Mukavaa alkavaa viikkoa!



maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hevoset-messut ja niitänäitä

Otsikko onkin oikein luova (not..)

Jokatapaukssessa oltiin sunnuntaina neljän hengen porukalla hevoset-messuilla. Itse olin kyseisillä messuilla ensimmäistä kertaa. Olen aika huono menemään tuollaisiin tapahtumiin (lue:paniikkihäiriö), joten ihmisjoukon keskelle sulloutuminen ei ole lempipuuhaani. Nyt yllätyin todella positiivisesti. Ei ahdistanut juuri lainkaan. HYVÄ MINÄ!

Oli meillä sellainen porukka matkassa, että nauramisesta ei meinannut tulla loppua. Mahtavaa talliporukkaa meillä.

Messuilla seurattiin ensin Marko Björssin kouluratsastusklinikkaa. Tämän jälkeen lähdettiin kiertelemään silmät suurena messualuetta.

Itse tyhmänä lähdin aika pienellä budjetilla, mutta sain ostettua sentään Seballe sävysävyyn fleecepintelit, sekä eskadronin huovan.



Ehkä hieman nauroin :D Ensimmäisessä kuvassa näkyy kenkä, likainen sellainen ja toisessa kuvassa sukka. Pitäisiköhän alkaa kuvaajaksi?

Ostin messuilta myös kisapaidan, mutta se oli perinteinen valkoinen, joten en jaksanut edes ottaa siitä kuvaa.

Katsottiin myös esteratsastuskilpailuja, sekä valjakkoajoa.

Lähdettyämme käytiin vielä urheilijamaisesti Hesburgerissa syömässä ja senkös jälkeen riemu ratkesi, kun kaikki olivat jo väsyneitä. Takapenkiltä kuului naurua koko matkan, kun itse sieltä ajoin takaisin jyväskylään. Oli itselläkin pokassa paljon pitelemistä, jotta pysyn ainakin melkein pokkana, enkä ajele miten sattuu.

Alle vielä muutama kuva minusta ja Heikistä. Tänään oli Heikillä irtojuoksutus, sekä sivuohjilla juoksutus päivä. Keskiviikkona selkäännousutreeniä taas.




Jännä, miten tuohonkin otukseen omalla tavallaan kiinty, kun sen kanssa viikottain touhuaa. Hyvin olen nyt huomannut sen, että se on jo oppinut minuun, sekä tyyliini/tapoihini ja oppinut mut tuntemaan.

Seballakin jo kohta 6 viikkoa takana leikauksesta. Seban mielestä hän olisi jo täysin terve, mutta vielä pitäisi malttaa olla vajaat 3 viikkoa karsinassa.