lauantai 14. tammikuuta 2017

Kuntoutus hyvällä mallilla

Otsikko kertookin jo paljon. Ollaan nyt enempi ravailtu. Tai paremmin kerrottuna pidempään. Muutama päivä sitten, kun olin kovemmassa flunssassa, juoksutin Seban. Pääosinhan se koostui käynnistä, mutta kyllähän sekin juoksutukseksi lasketaan.

Liinassa me työskennellään käynnissä myös suoralla uralla, jota sitten kutsun enemmänkin liinatyöskentelyksi.

Seba on todella helppo liinan kanssa ja juoksuttaessa. Voisin sanoa, että aloittelijallekkin oikein oiva opetusponi juoksutuksen saloihin. Välillä tulee pikku aivopieruja, mutta ne kestävät sen kaksi sekuntia ja taas ollan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.




Ollaan saatu Sebalta mahakin jo pois (pitäisi saada omistajaltakin). Heinäämäärää pudotettiin pikkuhiljaa ja nyt se saa heinää noin 8 kg päivässä, jota se ei enempää tarvitsekkaan. Muutenhan se aina on ollutkin hyvässä kunnossa, mutta kerää todella herkästi heinämahan. Viime kerralla totesi hierojakin saman.. Kylkiluut tuntuvat, mutta vieläkin on se pieni suloinen alamasu. Porkkana päivässä pitää mahan pyöreänä.. Vai miten se sanonta meni.


Jalan ultraus siirtyi taas. Eläinlääkäri on edelleen kipeänä. Melkoinen influenssa aaltohan täällä onkin meneillään. Myös allekirjoittaneella. Jalan ultra siirtyi 18. päivälle tätä kuuta.

Ekat ns. ravityöskentelytkin otettiin pari päivää sitten. Huikeat 5 käynti-ravi siirtymistä molempiin suuntiin. Olipahan kuuliainen tyttö niissäkin. Selvästi kaipaa jo kunnon hommiin, mutta hiljaa hyvä tulee. En edes muista kerroinko edellisissä postauksissa, mutta ravataan siis suunnilleen joka toinen päivä ja tällähetkellä noin 10 min kerrallaan ja nekin yleensä pätkittäin.


Jos löytyy toiveita postauksille, niin ehdotuksia saa laittaa tulemaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti