sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Tallikisat ja uusi projekti ratsu

Noniin.. Tänään oli siis tallikisat meillä keskenään, ihan treenin kannalta. Kisoihin osallistui siis vain meidän tallin ihmisiä.

Niinkuin aikaisemmassa postauksessa jo valaisin, oli mulla siis alla tallikaverin hevonen, jolla menin ristikkoluokan. Hevosella ei ole kuin muutamia kertoja hypätty. Alkuun meni omistaja itse puomiluokan ja sen jälkeen kipusin selkään verryttelemään ristikkoluokkaa varten.



Sain onnekseni Seban vuokraajillekkin lainaratsun kisoihin, kun leikkauksen takia Seba ei voinut osallistua.

Sitten siihen Jaskaan, eli lainaheppaan.. Extempore tosiaan päätettiin, että minä kyytiin ja ristikkoluokkaan.

Alkuun Oli aika vireä ruuna, kun näki esteet ja käynnissäkin tuli sellaisia yhden jalan pukkeja..hah..
Alkuun oli esteen ohitse ravaaminen niin kamalaa, että lähdettiin kuin turusen pyssyn suusta ja sai ottaa heti stopin, että äläpäs nyt sekoile.

Ravissa otettiin sitten pari kertaa molempiin suuntiin ristikko verkkana ja sen jälkeen rauhoittui jo hevonenkin. "pääsenhän mä jo jotain tekemään" Toiseen suuntaan tosin mentiin kaksi peräkkäin viimeisellä kerralla.



Siitäpä sitten radalle. Aloitettiin ravissa. Omia laukkoja Jaska siellä välissä otti. neljännen esteen jälkeen Jaska otti laukan ja kun laukka oli kontrollissa ja rauhallista, jatkettiin loppurata laukassa. Hieno oppilas! Vähän oli tiet hukassa, mutta jokaisesta päästiin yli. Voiko kokemattomalta parempaa suoritusta odottaakkaan :)



Jaska on siis ollut myös ravuri, eli perusasiat vasta ruunalla hanskassa. Jatkossakin kipuilen Jaskan selkään esteiden merkeissä, joten varmasti tänne kuulumisia tulee


2 kommenttia:

  1. Ootko päässyt jo Heikin selkään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhassa otetaan, en ole selkään mennyt :) selkäännousu treenejä kylläkin ollaan tehty

      Poista