sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Treeniviikko takana

Tälle viikolle on tullut pidettyä molemmille vuokraajalle tunnit. Emmalle koulutunti ja Lauralle estetunti. Hyvä pistää muut kunnolla tekemään Seballa töitä, kun itse on suoraansanoen kuin mummo liukkaalla jäälä, kun tuolla käppäilen.

Ihan pakko mainita, että mä niin tykkään tuosta valmentamisesta. Nautin ihan suunnattomasti, kun ratsastaja oppii uutta!

Kuva lainattu Emmalta (videokaappauksia). Emman blogiin pääset TÄSTÄ Emma myös kertoo blogissa tunnistani.

Perjantaina sitten hyppäsin, vaikkei onnettomuuden takia pitänyt, mutta hullun  oli pakko päästä oman hevosensa selkään. Tehtävänä meillä oli kolmen ristikon innari, jonka alussa ja lopussa oli vielä puomit. Verkattiin alkuun yksittäisellä ristikolla ja neiti sillekkin rynni jo niin, että en voinut kuin nauraa, kun toinen oli niin innoissaa näistä mini esteistä.


Lauantaina oli tarkoitus lähteä maastoon.. Seba vuokraajan kanssa ja minä supermummo Sipsillä (27v) No eipä me kauhean pitkälle päästy, kun alkoi järkyttävä tuuli + molemmat hepat huomasivat, että jonkin matkan päässä kaadetaan puita. Tulipahan alkuverkattua käynnit hyvin ja pari ravipätkää ja lähdettiin suosiolla maneesiin vielä ratsastamaan askellajit läpi. Mummu heppakin oli maastossa aivan täpinöissään ja kun molemmat siinä sitten hyrräsivät ympyrää, eikä päästy eteenpäin, koettiin turvallisemmaksi lähteä kotiin, eikä suunnattu sinne, missä puita kaadettiin.

Supermummo 27v treenin jälkeen.

Tänään pidinkin estetunnin Lauralle. Ai että mun täytyy kehua ponia, josta on tullut melkein jo opetusmestari! (No ei nyt ihan, kun ei sinne ihan jokaista voi laittaa kyytiin noin vain)

Valmennukseen rakensin suhteutetun pysty linjan 16m ja tultiin sitä sekä neljällä , että viidellä laukalla.

Toisena tehtävänä oli puomi-puomi-okseri tehtävä, jota molemmista suunnista tultiin. NEW RECORD! Siis Seban vuokraajalla, kun ylittivät 95cm korkean okserin.

Minun mielestä on välillä hyvä hypätä edes yksittäisenä vähän isompaa, koska sitten takaraivoon iskostuu se, ettei ne alle 80cm esteet olekkaan niin haastavia. Jokainen varmaan tajusi pointin, en jaksa sen kummemmin selittää. :D

Kunhan saan videota, niin täytyy laittaa super opetusponista tänne teille video.

Nyt suuntaan pikkuhiljaa unille ja iltapäivällä lähden tallikaverini kanssa katsomaan itselleni uusia ratsastuskenkiä sekä saappaanvarsia, ellei sopuhintaan löydy jopa saappaat. Samalla vilkaisen uusia jalustinhihnoja, kun liikkeeseen, johon menemme, on alennukset käynnissä, kun siirtyy enää vain postimyyntiin ja kaikki "turha" lähtee alennetuin hinnoin pois. (Toivonmukaan en tyhjennä koko tiliäni tyhjäksi)

Mukavaa alkavaa viikkoa!



2 kommenttia: