perjantai 5. kesäkuuta 2015

Seban kesä on alkanut!

Parin vuoden tauon jälkeen, pääsi Seba laitumelle. Neitihän on kovin herkkä lihoamaan, lihoaa jo pelkästään ruuan katselemisesta (lue: näin me kaikki siitä puhutaan humoristisesti) joten ei ole sen takia pariin vuoteen laiduntanut. Valmiiksi iso maha ja laidun = tynnyri.

No eihän se Seba varsinaisesti laitumelle päässyt, vaan tallin isoimpaan tarhaan, johon oli annettu kasvaa ruohoa. Ja miksi sen sinne sitten halusin? Saa se Sebakin kesästä nauttia ja ykkös peruste tälle se, että sai kesäksi myös kaverin, suomenhevosruuna Mekun.

Vaikka meidän neiti se yleensä on pomo, vaikka laumaan sopeutuukin, niin tälläkertaa otti vanha ruuna pomon paikan, vaikka muuten on niin rauhallinen ja omissa oloissaan oleva.

Ihanaa oli katsoa taas kun toiset rallittivat pukkilaukkaa, äkkistoppeja, kiitolaukkaa ja esittelivät komeaa ravia. Loppujen lopuksi vain söivät ja kävelivät possujunassa, kuitenkin niin, että Seba aina hieman väisti ja kunjoitti Mekua.

Tähän tietoon ovat yhdessä noin kuukauden, ellei tule yhteenottoja/ erimielisyyksiä.

Alle vielä kuvapläjäystä!

Johan sitä rauhoituttiin lopuksi


ilakointia




F1
Seba sai myös toissapäivänä kengät ja yskä on oikeastaan ohi, lukuunottamatta satunnaisia köhähdyksiä harvaseltaan.. Hunajasiideriä syö edelleen.

Pääsevätkö teidän hepat laitumelle? Kaverin kanssa vai yksin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti