perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ensimmäiset hypyt yli 9 kk jälkeen..

Niin se päivä koitti. 29.6, kun minulla oli synttärit, me hypättiin.

Sain ihanat tallikaverit mukaan, koska yksinhän ei saa hypätä ja he olivat panostautuneet ottamalla järjestelmäkamerankin mukaan. Aika mahtavaa! (Pyysin kyllä samalla myös kuvaajaa, että saisin edes videota). Tämän järjestemäkameran lisäksi toinen kuvasi puhelimella videota, joten molempia materiaaleja on tulossa.





Meillähän oli raspaus 27.6 joten menin suosiolla hackamoreilla. Raspauksesta sen verran, että edellisestä raspauksesta oli 9kk aikaa ja suusta löytyi vähän piikkejä, mutta ei mitään hälyttäviä, eikä myöskään ienvaurioita tai muuta löytynyt.

Alkuverryttelin lähes kokonaan melko pitkin ohjin, hakien vain rentoa liikettä ja samalla hidastin ja lisäsin askellajien sisällä, jolla varmistelin, että kaasu ja jarru toimivat.

Ensimmäiset hypyt Seba meni vähän hassusti, mutta siististi ja rauhallisesti yli. Meillä oli siis yksi ristikko, sellainen maahan kaivettu. Yksittäisestä pienestä esteestähän Seba ei juurikaan innostu. Sitten kun esteen nuousevat yli 70cm, alkaa tamman takapää keräämään ruutia. Myös haastavammat tehtävät tekevät samaa.

Itselläni oli tuttu ja turvallinen olo neidin kyydissä, vaikka taukoa olikin takana. Se vain tuntui luontevalta ja estekkin oli mitättömän pieni.

Nätisti kuljetti lihavoituneen omistajansa yli esteen
Viimeiset 2 hyppyä nuostettiin ristikkoa 2 reiän verran ja silloin alkoi vasta neiti vähän syttyä hyppäämiseen. Hypyt jäi niinsanoutusti siis vähän kesken, kun Seban mielestä koko homma vasta alkoi. Hypättiin siis 6 kertaa tuon yhden ristikon yli. Ensin mentiin kerran tolppien väli molempiin suuntiin laukkapuomina.



Laukkapuomejahan me ollaan menty kyllä valmistellen tulevia hyppykertoja, joten ei me ihan kylmilteen hommaan kuitenkaan lähdetty

rapsutuksia treenin jälkeen. Seba nautti..


Seuraava postaus koskeekin seuraavia hyppyjä ja siihen lisäksi muita kuulumisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti