keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Rennon letkeetä..

Estetreeneistä parin viikon takaa kun Jemppu oli kuvailemassa. Rentoa alkuverryttelyä..

Onpahan taas ollut alkuviikko.. Selkä on hieman reistaillut ja tiistai oli töissä aika tuskallista. Onneksi Uusi vuokraaja kävi tallilla ja sain huilata selkäni kanssa. Viime yökin oli vielä aika tuskallinen kun särystä ei meinannut tulla loppua, joten yöunet olivat vähän vajaat. Heillä oli mennyt huomattavasti paremmin kun kokeilukerralla ja hyvä niin. Eihän kokeilu useimmiten olekkaan siitä parhaasta päästä, varsinkin kun joku kokoajan kyttäämässä (tässä tapauksessa minä,hevosen omistana, josta luullaan aina että tarkkailee silmä kovana virheitä) Minä olen ottanut sen periaatteen, että en juurikaan kyttäile ratsastusta vaan käyn välillä tallissa tekemässä tallihommia jne, jotta hevonen ja ratsastaja saavat tutustua rauhassa, ilman sen suurempia paineita. Tosin jos meno näyttää siltä, ettei uskalla poistua kentän tai maneesin laidalta, niin se on eri asia.

Tänään kävin kuitenkin töiden jälkeen ratsastelemassa ja satulamme alla on ollut noin 3cm paksuista "superloonia, kohottamassa satulaa edestä, koska muutaman sairasloman aikana selkälihakset eivät ole olleet parhaimmasta päästä. Tänään otin kuitenkin superloonin satulan alta pois ja ero tuntui. (Tiedä sitten johtuiko siitä, vai oliko Seballa vain hyvä päivä) , mutta kuitenkin, meno oli ihanaa. Seba oli rennon letkeä, laukka sujui reippaasti,lennokkaasti ja pyöreästi eteenpäin ja samoin ravi. Olisin voinut istuskella kyydissä vaikka koko päivän! Ravissa varsinkin meinasin jäädä matkustelemaan ja Seba menikin sitten niin hyvin eteen alas venyttäen, että lopetin vähän "kesken" koska halusin että ratsastuksesta jää hyvä fiilis minulle ja myös Seballe. Mentiin suurimmaksi osaksi vain isoja ja pieniä ympyröitä, sekä maneesia ympäri. Tarkoituksena oli vain saada Seba läpiratsastettua ja sehän onnistuikin tosi hyvin. Selkäänkään ei sattunut, mutta nyt kyllä sattuu!

Toivottavasti samanlaista menoa saadaan useamminkin!!

Olipas taas turhauttavan pitkä jaaritteluteksti, mutta toivottavasti jaksatte lueskella.

2 kommenttia:

  1. Seba näyttää tosi hyvältä nyt, kun ei oo sellasta jättikesämahaa ;) Hyvä, että onnettomuuen jäläkee ootta pystyny taas treenailee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! joo on se hieman muuttunu :) nyt se taas musta näyttä lihaksikkaammalta ku tossa pari viikkoo sit otetussa kuvassa..

      Poista