lauantai 5. marraskuuta 2011
Millainen hevosen omistaja olen?
Sain tämän haasteen Noralta.Haasteen tarkoitus on kertoa millainen hevosenomistaja olet. Mitä haluaisit itsessäsi parantaa, ja mistä asioista olet ylpeä. Kirjoittajan täytyy olla rehellinen, ettei haaste menetä merkitystään. Jokainen kirjoittanut voi halutessaan haastaa 3 henkilöä tekemään tämän. Itseäni kiinnostaa millaisena hevosenomistajana Sini, Monica ja Maiju pitävät itseään.
Yllättävän vaikeaa kertoa itsestään, mutta yritän parhaani!
Hevosen mielenkiinto liikkumiseen on minulle tärkeää. Pyrin tekemään ratsastuksen aikana paljon erilaisia tehtäviä ja tietysti välillä menemään vähän ylirennostikkin, esimerkiksi maastossa. Seba varsinkin on hyvä esimerkki, jos paljon puurtaa koulua ja vaatii hirveästi, sen mielenkiinto ja myös keskittyminen huononee.
Hevoselle tietysti mielummin ostan uusia loimia ja huopia, kuin itselleni vaatteita ja sen kyllä tällä hetkellä huomaa parhaiten esimerkiksi kenkieni kunnosta :D (rikkinäisiä ja likaisia kenkiä)
Haluan tasan tarkkaan määrätä itse, mitä hevoseni syö, koska kerran Seba on päässyt huonoon kuntoon ja suoraan sanoen sekopääksi väärällä ruokinnalla ILMAN minun lupaani! Olen myös yllättävän tarkka siitä, kuka ja miten hevostani ratsastetaan. Kokeneemmille tietysti annan vapaat kädet, koska parhaiten tietävät, mitä tekevät.
Huonoja puolia on esimerkiksi se, että usein unohdan putsata kesäisin kaviot. talvella ne aina tulee katsottua, ettei ole lunta kenkien pohjassa älyttömästi. Toinen mielestäni huono puoli on se, että jätän hevosen loimien ja huopien pesun vasta siihen kun ne oikeasti ovat kaikki likaisia ja lopussa ja ne on pakko pestä. Tämä johtuu myös siitä, että joudun viemään loimet ja huovat pesuun äidilleni ja pesen ne käsin.
Ratsastaessa huonoja puolia ovat lyhyt pinnani. Olen aikalailla perfektionisti (tietysti hevosen mukaan,mitä se osaa) Tästä kyllä välillä kärsii koko ratsastus, kun kesken ratsastuksen, jos ei meinaa muutaman yrittämän jälkeen onnistua, niin menetän intoni. Silloin täytyykin hermoja rauhoittaa ja onneksi useimmiten se onnistuu. Tämä johtaa myös siihen, että ratsastaessa mielialani vaihtelee, joka on mielestäni vähän kummallista?!? Tästä en tiedä, onko tämä hyvä vai huono puoli, että jos jokin asia ei ihan oikeasti onnistu, niin vaihdan tehtävää, enkä väkisin rupea vääntämään, jos hermoni ei kestä.
Hyviä puolia on se, että aina vain kun mahdollista niin varaan ratsastukseen aikaa, ettei tarvitse hosumalla ratsastaa. Tietysti aina tulee päiviä, jolloin ei kuitenkaan ole aikaa kuin se tunti tai jopa vain 45 min.Joka kerta kun ratsastan, tarkkailen asentoani niin paljon kuin voin, mikä on mielestäni hyvä! En vain matkusta kyydissä.Muistan aina kiittää hevosta hyvästä työstä!
Kehitettävät osa-alueethan näkyvät noissa huonoissa puolissa,joten turha niitä "uudelleen" selostaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ohhoh, hui minkälainen haaste.:D Hassua kun vasta nyt huomasin tämän, mutta koitetaan jokupäivä vääntää tästä jotain :D
VastaaPoista